aloitussivu | yhdistyksen sisäinen tiedotussivu

Teollisuusperinteen seura r.y. - Industriminnesföreningen r.f
Jäsenkirje
Marraskuu 2000

Arvoisa teollisuusperinnön ystävä!

Teollisuusperinteen Seuran (ent. Teollisuusperinneyhdistys) hallitus on syksyn kuluessa paneutunut uudistamaan yhdistyksen toimintaa. Tämä kirje on lähetetty paitsi yhdistyksen nykyisille jäsenille, myös suurelle joukolle henkilöitä, joita uskomme toimintamme kiinnostavan. Toivotamme kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi joukkoomme.

Teollisuusperinteen Seura on yhdistyksen uusi nimi, joka on otettu epävirallisena käyttöön marraskuusta 2000 lähtien. Nimenmuutos on ollut vireillä jo pitkään, ja asia saadaan virallisesti päätökseen kevään kuluessa.

Vuoden 2001 alusta lähtien Teollisuusperinteen Seura alkaa järjestää jäsenistölle ja yleisölle avoimia esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia teollisuusperintöön liittyvistä ajankohtaisista aiheista. Ensimmäinen tilaisuus pidetään alustavan suunnitelman mukaan 25. tammikuuta Kaapelitehtaalla Helsingissä. Tilaisuuden aiheena on teollisuusperintöä esittelevät cd-romput, pääosassa A. Ahlström Osakeyhtiön historia-cd:n demoversio. Tilaisuudesta kerrotaan tarkemmin seuraavassa jäsenkirjeessä tammikuun alussa.

Yhdistyksen hallitus on myös käynnistänyt teollisuusperinneklinikan suunnittelun. Klinikan tarkoituksena on tarjota teollisuusperintöön liittyvää neuvontaa ja tiedonvälitystä erilaisten tapahtumien ja yleisötilaisuuksien yhteydessä. Klinikkatoimintaa suunnittelevaa työryhmää vetää pj. Eero Niinikoski. Ideoita ja toiveita klinikan toimintaan liittyen otetaan mielellään vastaan.

Huhtikuun alkuun sijoittuva yhdistyksen vuosikokous on päätetty järjestää Kotkassa. Kokouksen ohella päivän ohjelmaan kuuluu tutustumiskäynti Kotkan vanhaan höyrypanimoon, joka toimii nykyään koulutuskeskuksena. Vuosikokouksen tarkka päivämäärä ja päivän ohjelma vahvistetaan alkuvuodesta.

Ollakseen paremmin jäsenistönsä tavoitettavissa yhdistys on myös avannut omat internet-sivunsa. Sivusto löytyy Tekniikan Historian Seuran kotisivujen yhteydestä osoitteessa www.ths.fi/teollisuusperinteenseura.

Syysterveisin

EERO NIINIKOSKI

Puheenjohtaja Eero Niinikoski
Puh: 0400 251 192
eero.niinikoski@upm-kymmene.com
Sihteeri Carina Jaatinen
Puh: 09 1352436
carina.jaatinen@pp.inet.fi



Oletko muistanut maksaa jäsenmaksun tai haluatko liittyä Teollisuusperinteen Seuran jäseneksi? Maksaessasi jäsenmaksun nyt, se kattaa koko vuoden 2001.

Liittyminen tapahtuu suorittamalla jäsenmaksu (henkilöjäseniltä 100 mk ja yhteisöjäseniltä 250 mk) yhdistyksen tilille (Leonia 800025-6227528). Muistathan liittää maksun yhteyteen nimesi ja osoitteesi jäsenpostin lähettämistä varten.


aloitussivu | yhdistyksen sisäinen tiedotussivu tämän sivun alkuun